Laiminlyöntiepäilyksestä voi tehdä ilmoituksen
Avoimuusrekisterilain mukaan VTV toimii avoimuusrekisterin rekisterinpitäjänä ja valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista. Valvonnan piiriin kuuluu myös rekisteröinti-, toiminta- ja poistumisilmoituksiin liittyvien laiminlyöntiepäilysten selvittäminen.
Havaintoja laiminlyöntiepäilyksistä voi tulla tarkastusviraston tietoon esimerkiksi sen omassa valvonnassa tai julkisuudessa esiin nousseiden asioiden perusteella. Laiminlyöntiepäilyksiä selvitetään lisäksi VTV:lle ilmoitettujen vihjeiden perusteella.
Milloin kyseessä voi olla laiminlyöntiepäilys?
Rekisteröinti-ilmoitukseen liittyvä laiminlyöntiepäilys voi koskea esimerkiksi tilannetta, jossa ilmoitusvelvollisen rekisteröinti-ilmoituksella ilmoittamia perustietoja epäillään virheellisiksi. Laiminlyöntien välttämiseksi on siis hyvä muistaa pitää avoimuusrekisteriin syötetyt organisaation perustiedot ajan tasalla.
Rekisteröinti-ilmoitukseen liittyvällä laiminlyöntiepäilyksellä tarkoitetaan myös tilannetta, jossa toimijan epäillään harjoittaneen vaikuttamistoimintaa tai sen neuvontaa, mutta rekisteröitymistä avoimuusrekisteriin ei ole tehty.
Toimintailmoitukseen liittyvä laiminlyöntiepäilys voi koskea tilannetta, jossa ilmoitusvelvollisen tekemää toimintailmoitusta epäillään puutteelliseksi tai virheelliseksi. Kyseessä voi esimerkiksi olla tilanne, jossa ulkopuolisen vihjeen perusteella toimija on harjoittanut vaikuttamistoimintaa, josta tämä ei ole ilmoittanut toimintailmoituksellaan. Toimija on myös esimerkiksi voinut ilmoittaa vaikuttamistoiminnan olleen pienimuotoista, vaikka yhteydenottokertoja vaikuttamistoiminnan kohteisiin on ollut kalenterivuoden aikana yli viisi.
Poistumisilmoitukseen liittyvä laiminlyöntiepäilys voi koskea tilannetta, jossa toimija ilmoittaa rekisteristä poistumisen syyksi vaikuttamistoiminnan pysyvän lopettamisen, vaikka toimija edelleen harjoittaisi vaikuttamistoimintaa.
Miten epäillystä laiminlyönnistä voi ilmoittaa tarkastusvirastolle?
Ilmoituksenmahdollisesta laiminlyöntiepäilyksestä voi toimittaa tarkastusvirastolle joko sähköpostilla tai kirjeellä. Tarkemmat ohjeet laiminlyöntiepäilyksen ilmoittamisesta löytyvät avoimuusrekisterin verkkosivulta.
Miten laiminlyöntiepäilykset selvitetään?
Jos tarkastusvirasto epäilee saamansa tiedon perusteella rekisteröinti-, toiminta- tai poistumisilmoitukseen liittyvää laiminlyöntiä, se tekee ensin päätöksen asian ottamisesta käsittelyyn. Laiminlyöntiepäilyksen selvittämisen tarkastusvirasto aloittaa lähettämällä selvityspyynnön ilmoitusvelvolliselle, jolloin ilmoitusvelvollisen on annettava tarvittava selvitys laiminlyöntiepäilyksen selvittämiseksi.
Jos selvittämisen lopputuloksena VTV toteaa asiassa olevan kyse laiminlyönnistä, kehotetaan ilmoitusvelvollisia tekemään uusi ilmoitus tai korjaamaan ilmoituksessa havaittuja virheitä tai puutteita. Ennen kehottamista asianosaista kuullaan lausuntopyynnöllä. Valvonta päättyy raukeamiseen, mikäli asianosainen on omatoimisesti korjannut puutteet tai virheet ennen kehottamista.
Tarkastusvirasto voi tarvittaessa asettaa kehotuksen tehosteeksi uhkasakon niissä tilanteissa, joissa ilmoitusvelvollinen ei kehotuksesta huolimatta tee rekisteröinti- tai toimintailmoitusta, korjaa ilmoituksessa havaittuja virheitä tai puutteita tai kieltäytyy antamaan laiminlyönnin selvittämistä varten pyydetyn selvityksen. Kehotukset, joiden tehosteeksi on asetettu uhkasakko, ilmoitetaan avoimuusrekisterissä julkisessa uhkasakkomenettelyjen listauksessa.