Miten taloudelliset tiedot ilmoitetaan
Vaikuttamistoiminnan tai sen neuvonnan taloudelliset tiedot ilmoitetaan kerran vuodessa. Tiedot annetaan heinä–elokuun ilmoituskaudella tehtävässä toimintailmoituksessa. Ensimmäistä kertaa taloudelliset tiedot ilmoitetaan avoimuusrekisteriin heinä–elokuussa 2026, jolloin annetaan taloudelliset tiedot vuoden 2025 vaikuttamistoiminnasta ja sen neuvonnasta.
Taloudelliset tiedot kertovat, millaisilla taloudellisilla resursseilla organisaatiot vaikuttavat eduskuntaan ja ministeriöihin. Taloudelliset tiedot ilmoitetaan vain avoimuusrekisterilain soveltamisalaan kuuluvasta vaikuttamistoiminnasta tai sen neuvonnasta. Käytännössä taloudelliset tiedot ilmoitetaan samasta vaikuttamistoiminnasta, josta on tehty myös toimintailmoitukset.
Taloudellisten tietojen ilmoittaminen ja aikataulu
Taloudelliset tiedot annetaan heinä–elokuussa tehtävässä toimintailmoituksessa takautuvasti edelliseltä kalenterivuodelta. Heinä–elokuun toimintailmoituksella ilmoitetaan siten:
tammi–kesäkuun vaikuttamistoiminta tai sen neuvonta sekä
taloudelliset tiedot koko edeltävän kalenterivuoden vaikuttamistoiminnasta tai sen neuvonnasta.
Tiedot koskevat aina kokonaista kalenterivuotta, joten tietoja ei anneta, jos organisaatio on rekisteröitynyt avoimuusrekisteriin kesken tarkasteltua kalenterivuotta. Jos rekisteröityneen organisaation vaikuttamistoiminta on edellisenä kalenterivuotena jäänyt pienimuotoiseksi, eli toimintailmoituksilla ei ole eritelty vaikuttamistoiminnan aiheita, on vaikuttamistoiminnan taloudelliset tiedot silti ilmoitettava.
Liikesalaisuus ei voi estää ilmoittamasta vaikuttamistoiminnan tai sen neuvonnan taloudellisia tietoja. Edellisen kalenterivuoden taloudelliset tiedot on ilmoitettava myös silloin, kun organisaatio poistuu avoimuusrekisteristä, jos niitä ei ole siihen mennessä vielä ilmoitettu.
Taloudellisia tietoja ei ilmoiteta, jos edellisen kalenterivuoden aikana ei ole lainkaan ollut avoimuusrekisterilain tarkoittamaa vaikuttamistoimintaa, sen neuvontaa tai asiakassuhteen ulkopuolella tapahtuvaa yhteydenpitoa vaikuttamistoiminnan kohteisiin.
Vaikuttamistoiminnasta ilmoitettavat taloudelliset tiedot
Vaikuttamistoiminnan taloudelliset tiedot annetaan, jos ilmoitusvelvollisella on edellisen kalenterivuoden aikana ollut avoimuusrekisterilain tarkoittamaa vaikuttamistoimintaa.
Vaikuttamistoiminnan taloudellisiin tietoihin kuuluvat:
edellisen kalenterivuoden aikana vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden kokonaismäärä ja näiden vaikuttamistoimintaan käyttämät henkilötyövuodet,
ostopalveluina hankitun vaikuttamistoiminnan neuvonnan kustannukset euroissa ja
vaikuttamistoiminnan markkinointi- ja edustamiskulut.
Vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden kokonaismäärä
Taloudellisissa tiedoissa ilmoitetaan vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden kokonaismäärä. Jos vaikuttamistoimintaan edellisellä kalenterivuodella ei ole osallistunut lainkaan palkkaa tai muuta taloudellista etuutta saaneita henkilöitä, tulee tästäkin ilmoittaa valitsemalla kokonaismääräksi 0. Tällöin ilmoituksella näkyy kokonaismäärän kohdalla teksti ”Ei palkattua henkilöstöä vaikuttamistoiminnassa”.
Vaikuttamistoimintaan osallistuminen tarkoittaa, että henkilö on osallistunut vaikuttamistoiminnan kohteisiin kohdistuneeseen yhteydenpitoon.
Vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden kokonaismäärään lasketaan henkilöt,
jotka ovat edellisen kalenterivuoden aikana osallistuneet organisaation vaikuttamistoimintaan, ja
jotka ovat saaneet tästä työskentelystä palkkaa tai muuta taloudellista etuutta.
Henkilöt ovat voineet olla työsuhteessa vaikuttamistyötä tekevään organisaatioon tai he ovat voineet esimerkiksi toimia luottamushenkilöinä saaden työstään palkkaa tai muuta taloudellista etuutta.
Vaikuttamistoimintaan käytetyt henkilötyövuodet
Vaikuttamistoimintaan käytettyihin henkilötyövuosiin lasketaan edellä kuvattujen, vaikuttamistoimintaan osallistuneiden henkilöiden vaikuttamistoimintaan käyttämien henkilötyövuosien summa edellisen kalenterivuoden osalta.
Ilmoitusvelvollinen organisaatio arvioi parhaan käsityksensä mukaan vaikuttamistoimintaan käytetyn työpanoksen kunkin henkilön osalta. Tämän jälkeen vaikuttamistoimintaan käytetyt henkilötyövuodet lasketaan yhteen ja ilmoitetaan seuraavissa suuruusluokissa:
alle 1 henkilötyövuosi
1–2,9 henkilötyövuotta
3–4,9 henkilötyövuotta
5–10 henkilötyövuotta
yli 10 henkilötyövuotta.
Henkilötyövuosi tarkoittaa yhden kokoaikaisen työntekijän työpanosta kalenterivuoden aikana. Jos yhden henkilön vaikuttamistoimintaan käyttämä henkilötyövuosi on yksi, tekee henkilö kokopäiväisesti vaikuttamistoimintaa.
Vaikuttamistoimintaan käytettynä työpanoksena pidetään kaikkea ilmoitusvelvollisen vaikuttamistoimintaan liittyvään yhteydenpitoon ja siihen kuuluviin tehtäviin ja toimenpiteisiin käytettyä aikaa.
Esimerkki 1. Ilmoitusvelvollisella on edellisen kalenterivuoden aikana ollut viisi kokoaikaista työntekijää, jotka ovat kaikki osallistuneet ilmoitusvelvollisen vaikuttamistoimintaan. Jokainen henkilöistä on käyttänyt 30 prosenttia kalenterivuoden työpanoksestaan vaikuttamistoimintaan liittyviin tehtäviin. Ilmoitusvelvollisen vaikuttamistoimintaan käyttämät henkilötyövuodet olisivat tällöin yhteenlaskettuina: 0,3 + 0,3 + 0,3 + 0,3 + 0,3 = 1,5 henkilötyövuotta. Toimintailmoituksessa valitaan kohta ”1–2,9 henkilötyövuotta”.
Esimerkki 2. Ilmoitusvelvollisella on edellisen kalenterivuoden aikana ollut yksi kokoaikainen työntekijä ja yksi luottamushenkilö, jotka ovat molemmat osallistuneet ilmoitusvelvollisen vaikuttamistoimintaan. Kokoaikainen työntekijä on käyttänyt 80 prosenttia kalenterivuoden työpanoksestaan vaikuttamistoimintaan liittyviin tehtäviin. Työskentelystään palkkiota saanut luottamushenkilö on tehnyt satunnaisesti vaikuttamistoimintaan liittyviä tehtäviä, ja hänen työpanoksensa vastaa 5:tä prosenttia kokoaikaisen työntekijän työpanokseen kalenterivuoden aikana. Ilmoitusvelvollisen vaikuttamistoimintaan käyttämät henkilötyövuodet olisivat tällöin yhteenlaskettuina 0,8 + 0,05 = 0,85 henkilötyövuotta. Toimintailmoituksessa valitaan kohta ”alle 1 henkilötyövuotta”.
Ostopalveluina hankitun vaikuttamistoiminnan neuvonnan euromääräiset kustannukset
Jos ilmoitusvelvollinen organisaatio on edellisen kalenterivuoden aikana hankkinut vaikuttamistoiminnan neuvonnan ostopalveluita, niiden kustannukset euroissa on ilmoitettava taloudellisissa tiedoissa. Kustannukset ilmoitetaan vain sellaisista ostopalveluina hankituista neuvontapalveluista, jotka ovat liittyneet edellisen kalenterivuoden vaikuttamistoimintaan.
Vaikuttamistoiminnan neuvonta on elinkeinona harjoitettua toimintaa, jossa vaikuttamistoimintaa harjoitetaan asiakkaan puolesta tai asiakkaalle annetaan tukea vaikuttamistoiminnassa. Vaikuttamistoiminnan neuvonta voi olla esimerkiksi vaikuttamistoiminnan, viestinnän tai toiminnan suunnittelua, sidosryhmien kartoittamista, konsulttitoimijan osaamisen ja kontaktien hyödyntämistä tai muuta neuvontaa organisaation vaikuttamistoimintaan liittyen.
Ostopalveluna hankittu vaikuttamistoiminnan neuvonta ei tarkoita ainoastaan vaikuttamistyöksi tai vaikuttamisen neuvonnaksi nimettyjä palveluita. Palvelu voi olla myös esimerkiksi viestinnän ja markkinoinnin palvelua, sisäistä kehittämistä tai oikeudellista neuvontaa, jos ne liittyvät ilmoitusvelvollisen vaikuttamistoimintaan. Tiedot ilmoitetaan toimintailmoituksella euromääräisinä.
Vaikuttamistoiminnan markkinointi- ja edustamiskulut
Taloudellisissa tiedoissa ilmoitetaan erikseen edellisen kalenterivuoden aikana syntyneet vaikuttamistoimintaan liittyvät markkinointi- sekä edustamiskulut. Nämä ovat kuluja, jotka liittyvät vaikuttamistoiminnan yhteydessä tehtyyn markkinointiin ja edustamiseen.
Vaikuttamistoiminnan markkinointi- ja edustamiskuluja voi syntyä tilanteissa, joissa vain osa kokonaiskuluista kohdistuu avoimuusrekisterilain tarkoittamiin vaikuttamistoiminnan kohteisiin. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi tilaisuudet, joihin osallistuu vaikuttamistoiminnan kohteiden lisäksi myös muita tahoja, tai markkinointikampanjat, jotka kohdistuvat vaikuttamistoiminnan kohteiden lisäksi muihin tahoihin.
Ilmoitusvelvollisen on arvioitava parhaan käsityksensä mukaan, mikä osuus kokonaiskuluista liittyy vaikuttamistoimintaan. Jos esimerkiksi vaikuttamistoimintaan liittyvässä tilaisuudessa puolet vieraista ovat lain tarkoittamia vaikuttamistoiminnan kohteita, voi ilmoitusvelvollinen arvioida, että 50 prosenttia tilaisuuden kokonaiskuluista on avoimuusrekisterilain tarkoittamia vaikuttamistoiminnan edustamiskuluja.
Vaikuttamistoiminnan markkinointi- ja edustamiskulut ilmoitetaan erikseen seuraavissa suuruusluokissa:
alle 1 000 euroa
1 000 – 4 999 euroa
5 000 – 9 999 euroa
10 000 – 24 999 euroa
25 000 – 49 999 euroa
50 000 – 99 999 euroa
100 000 – 199 999 euroa
200 000 – 299 999 euroa
300 000 – 399 999 euroa
400 000 – 500 000 euroa
yli 500 000 euroa.
Vaikuttamistoiminnan markkinointikulut
Vaikuttamistoiminnan markkinointikulut ovat vaikuttamistoiminnassa käytettyjen markkinointimateriaalien- ja palveluiden hankinnasta syntyneitä kuluja.
Vaikuttamistoiminnan markkinointikuluja voivat olla esimerkiksi:
mainonnasta ja viestintäkampanjoista aiheutuneet kulut kuten mainosmateriaalien suunnittelu ja tuotanto
tapahtumiin ja messuihin liittyvät kulut kuten osallistumismaksut, tilavuokrat, esittelypiste, esitteet ja muut tapahtumamateriaalit
suoramarkkinoinnin kuten sähköpostikampanjoiden ja vastaavan markkinoinnin kulut
markkinointipalvelujen kuten mainostoimistopalvelujen ja sisällöntuotantoon liittyvän konsultoinnin kulut
sponsorisopimuksiin ja yhteistöihin liittyvät kulut.
Edellä olevat ovat esimerkkejä mahdollisista vaikuttamistoiminnan markkinointikuluista, eikä kyseessä ole tyhjentävä listaus.
Vaikuttamistoiminnan edustamiskulut
Vaikuttamistoiminnan edustamiskulut ovat vieraanvaraisuudesta tai muusta huomaavaisuudesta aiheutuneita kuluja. Vaikuttamistoimintaan voi liittyä edustamista, jonka tarkoituksena on edistää tiettyjä tavoitteita tai etuja esimerkiksi luomalla tai ylläpitämällä suhteita vaikuttamistoiminnan kohteisiin.
Vaikuttamistoiminnan edustamiskuluja voivat olla esimerkiksi:
tarjoiluista ja aterioista aiheutuneet kulut kuten liikelounaat- ja illalliset tai kahvitarjoilut tapaamisen yhteydessä
tilaisuuksista ja tapahtumista aiheutuneet kulut kuten juhlien tai seminaarien järjestämisestä aiheutuneet kulut (esim. tilavuokrat, catering-palvelut, esiintyjäkulut)
kulut vaikuttamistoiminnan kohteille annettavista lahjoista tai huomionosoituksista (esim. tapahtumaliput, tavaralahjat, lahjakortit)
edustusmatkojen matka- ja majoituskulut
muut vaikuttamistoimintaan liittyvät edustamiskulut.
Vaikuttamistoiminnan neuvonnasta ilmoitettavat taloudelliset tiedot
Vaikuttamistoiminnan neuvonnasta ilmoitetaan taloudelliset tiedot, jos organisaatio on edeltävän kalenterivuoden aikana harjoittanut vaikuttamistoiminnan neuvontaa. Lue sivulta Miten vaikuttamistoiminnan neuvonnasta ilmoitetaan, mitä vaikuttamistoiminnan neuvonnan eri muodot ovat.
Vaikuttamistoiminnan neuvonnan taloudellisissa tiedoissa ilmoitetaan edellisen kalenterivuoden vaikuttamistoiminnan neuvonnan liikevaihto euroissa. Vaikuttamistoiminnan neuvonnan liikevaihdolla tarkoitetaan liikevaihtoa, jonka ilmoitusvelvollinen on saanut avoimuusrekisterilain soveltamisalaan kuuluvasta vaikuttamistoiminnan neuvonnasta, ja josta toimija on siten ilmoittanut toimintailmoituksella. Ilmoitusvelvollisen tulee siis erottaa vaikuttamistoiminnan neuvonnasta syntynyt liikevaihto muusta liikevaihdosta.
Mikäli organisaatio on harjoittanut vaikuttamistoiminnan neuvonnan lisäksi vaikuttamistoimintaa, on sen ilmoitettava myös vaikuttamistoiminnan taloudelliset tiedot.