Toimintailmoitusten tekemistä rajapintojen kautta pilotoidaan
Pilottiryhmä tekee tänä kesänä toimintailmoituksia ensimmäistä kertaa rajapintojen kautta. Muutkin halukkaat pääsevät tekemään integraation syyskuusta alkaen.

Avoimuusrekisterin voi yhdistää omaan toiminnanohjausjärjestelmään tai muuhun vastaavaan työkaluun integraation avulla. Integraatio mahdollistaa toimintailmoituksen tietojen siirtämisen avoimuusrekisteriin koneellisesti ja minimoi raportoinnista aiheutuvan manuaalisen työn määrän.
Keväällä koottu, eri organisaatioita edustava, pilottiryhmä on ollut aktiivisesti tukemassa ilmoitusrajapintojen kehittämistä. Pilottiryhmäläiset ovat kommentoineet, testanneet ja nostaneet esiin toteutuksen ongelmakohtia.
Pilotointi on saatu vaiheeseen, jossa toimintailmoituksen luonnos on saatu onnistuneesti siirtymään rajapintojen kautta avoimuusrekisteriin. On siis odotettavissa, että heinä–elokuussa käynnissä olevalla ilmoituskaudella avoimuusrekisteriin saapuu ensimmäiset pilottiryhmäläisten rajapintojen kautta lähettämät toimintailmoitukset.
Kyseessä on tässä kohtaa rajapintojen vähimmäisversio, jolla ilmoittaminen onnistuu, mutta työtä on vielä jäljellä. Syksyllä tullaan järjestämään ilmoitusrajapintoja esitteleviä webinaareja sekä julkaistaan niiden käyttöönottoon liittyviä ohjeita.
Rajapintojen käyttöönotto vaatii teknistä osaamista ja mahdollisuuden muokata omaa tietojärjestelmää avoimuusrekisterin tietomallin kanssa yhteensopivaksi. Jokainen organisaatio, joka haluaa ottaa ilmoitusrajapinnat käyttöönsä, on velvoitettu ensin testaamaan ja varmistumaan integraation toimivuudesta avoimuusrekisterin testiympäristössä.
Lisätietoja asiasta saa sähköpostitse osoitteesta avoimuusrekisteri@vtv.fi